Nattskift - Yövuoro

 

Jag har hört att mina bloggningar om allehanda hobbyn har väckt en del frågor om huruvida jag överhuvudtaget jobbar längre med min forskning. Nå, när dagarna går åt till allt roligt får man väl jobba på natten istället! Nu börjar det äntligen bli lite kallare även här i Tyskland, vilket betyder att mina mätarfjärillar äntligen kläcks ur sina puppor. Eftersom jag tyvärr inte lyckades föda upp tillräckligt med nya fjärillar för att ha tillräckligt med ägg för nästa vår (då det hela sätter igång igen både i skogen och på lab) försöker jag fylla på med vilda fjärillar från naturen.

Fjärillsjakt låter ju som något man gör på en solig sommaräng med håven i högsta hugg, men i mitt fall handlar det om att tillsammans med en annan fjärilsforskare köra ut i höstnatten till någon skogsrand då det blivit mörkt. Fjällbjörksmätare kan man med lite lycka locka till ljus men frostfjärillar och lindmätare har helt vinglösa, små, bruna honor som bara klättrar uppåt på trädstammar - dem gäller det alltså att hitta i skogen med hjälp av ficklampa. Nedan lite bilder från en nattlig fjärilsjakt...

Kuulemma lukuisat harrastebloggaukseni ovat herättäneet kysymyksiä siitä, josko ollenkaan enää teen mitään tutkimustyötä. No, jos päivät kuluvat hauskutellessa pitää työt tehdä yöllä! Nyt alkavat ilmat vihdoin viiletä täällä Saksassakin, joten mittariperhoseni uskaltautuvat pikkuhiljaa ulos koteloistaan. Valitettavasti en onnistunut kasvattamaan tarpeeksi perhosia tuottamaan tarpeeksi munia ensi vuoden tutkimuksiin (keväällähän alkavat taas kasvatustyöt niin labrassa kuin metsässäkin), joten joudun täydentämään populaatioitani keräämällä villiperhosia luonnosta.

Perhosten keräily kuulosta puuhalta, jota harrastetaan kesäisellä niityllä haavi ojossa, mutta minun tapauksessani on parempi körötellä muiden perhostutkijoiden mukana syysyönä pimeän laskeuduttua jonnekin metsänreunaan. Tunturimittareita voi hyvällä onnella saada houkuteltua valolle, mutta pakkas- ja hallamittarinaaraat ovat pieniä, ruskeita ja siivettömiä joten niitä pitää etsiä taskulampun avulla puunrungoilta. Alla muutama kuva yötöistäni...

Vesiperhonen - Nattslända

Yökkösiä - Nattflyn

Varjoteatteria - Skuggteater

PAKKASMITTARIKOIRAITA. Aloittelevana biologina tulee aina epätoivoinen olo, kun konkarit toteavat että "väri on huono tuntomerkki". Pitää valitettavasti paikkansa, sama laji voi muunnella aika reilusti väriskaalan päästä toiseen. LINDMÄTARHANAR. Det är alltid lika deprimerande att höra erfarna biologer berätta att "färg är ett dåligt kännetecken". Stämmer tyvärr, en och samma art kan ha otaliga färgvariationer.

SE ON hiiri! Pikkujyrsijä pysyi kiltisti paikoillaan kun ähelsin kameran asetusten kanssa :) EN mus! Den lilla gnagaren hölls snällt stilla medan jag kämpade med kamerainställningarna :)